Tilaisuudet toteutetaan live-videona – Katso ohje

Epidemia-aikana voit osallistua Kulmakiven tilaisuuksiin live-videon kautta. Videot jäävät myös jälkikäteen katsottavaksi seurakunnan Youtube-kanavalle sekä kotisivuille. Sunnuntaitilaisuuksien lisäksi myös raamattutunteja on tarkoitus videoida.

Näin pääset katsomaan live-videoita tai videoarkistoa:
1. Mene seurakunnan Youtube-kanavalle (klikkaa).
2. Pyrimme aloittamaan live-videon samaan aikaan, kun tilaisuus muutenkin alkaisi, sunnuntaina siis klo 11 (huom. streamin aloitusaika vaihtuu klo 11.30 tilaisuuksien avautumisen myötä eli 7.6. eteenpäin). Live-videon pitäisi tällöin näkyä kanavan etusivulla.
3. Jos video ei vielä näy kokeile päivittää sivu tai avata linkki uudestaan hetken päästä. Videoinnin aloittamisessa saattaa olla pientä viivettä.